Koti » Ideakatalogi » Muut palvelut » Palveluntuottaja » Saara Koivisto BIO

Saara Koivisto BIO

Tags: , , ,

Saara Koivisto on laulaja ja laulunopettaja, joka seurasi unelmaansa reilut 10 vuotta sitten ja siirtyi kaupalliselta alalta täyspäiväisesti musiikin pariin.

Saara Koivisto on laulaja ja laulunopettaja, joka seurasi unelmaansa reilut 10 vuotta sitten ja siirtyi kaupalliselta alalta täyspäiväisesti musiikin pariin.

Hän valmistui vuonna 2015 Kööpenhaminasta Complete Vocal Technique-opettajaksi ja on siitä asti auttanut ihmisiä löytämään oman parhaan äänensä Vocal Jam-laulustudiollaan Helsingissä. Saara toimii myös solistina soulbändi Hi-Five Quintetissä, joka edusti Suomea vuonna 2023 European Blues Challenge -kilpailussa.

Laulunopetuksen ja laulamisen lisäksi Saaran intohimo on työskennellä puheäänen ja -ilmaisun kanssa, jotta jokainen ihminen pääsisi vapautuneesti ilmaisemaan itseään myös työelämässä ilman että kurkkua kiristää. Saara on sitä mieltä, että me suomalaiset olemme liian totisia ja ujoja mitä tulee äänellä vaikuttamiseen. Hän uskoo, että kun yhdistämme yksinkertaisen tehokasta äänenkäytön tekniikkaa ja riemukasta tutkimusmatkailua, jokainen pääsee sinuiksi oman äänensä kanssa ja pystyy käyttämään sitä monipuolisesti tilanteen vaatimalla tavalla.

Vuodesta 2020 Saara on laulustudiotyöskentelynsä ohella tehnyt Breaksin kautta monille yrityksille ja yhteistyökumppaneille räätälöityjä äänenkäytön koulutuksia ja hänen välitön, energinen tyylinsä ja piinkova asiantuntemuksensa ovat tehneet hänestä yhden pidetyimmistä ohjaajista.

Saaran polku oman äänen ja esiintymisen kanssa on kulkenut monen kuopan ja mutkan kautta ja tästä syystä hän todellakin seisoo itse jokaisen tarjoamansa vinkin ja tekniikan takana sataprosenttisesti.

Lisätiedot

Aihealueet

, , , , , , , , ,

Kielivalinta

,

Susanna Salmelin